Mihin käytät aikasi?

27.02.2026

#51 Miten käytät aikaasi? Siitä tiedät, mihin olet sitoutunut ja saat vahvoja vihjeitä myös todellisista arvoistasi.

Mihin olet sitoutunut, tai mille peräti omistautunut?

Jos jollekin tekemiselle ei tahdo löytyä aikaa tai yhteistä aikaa, katse kannattaa kääntää sitoutumisiin. Onko tämä asia sittenkään minulle tai meille tärkeää? Ehkä se oli vain mukavaa haaveilua, mutta toteutus ei lähtenytkään liikkeelle.

Yrittäjyydessä näin voi käydä helposti, että jokin idea innostaa hetken, mutta ei kanna varsinaiseen tekemiseen.

Sillä oikeasti olet sitoutunut siihen, mihin huomaat aikasi menevän. Jos huomaat iltojesi kuluvan somen selailussa niin voi olla, että sinulla on siihen syy. Mutta jos ei ole, omia toimintatapoja kannattaa havaita, harkita ja muuttaa.

Arvot mukaan tarkasteluun

Miten ajan käyttösi vastaa arvojasi? Esimerkiksi työhön voi mennä paljon aikaa. Ehkä sitä mielummin lomailisi, mutta perheen taloudellinen turva ja hyvinvointi voi olla tärkeämpi arvo kuin oma mukavuudenhalu. Silloin sitä sietää vaikka vähän tympeämpääkin työtä. Ja kyllä työstä saa nauttiakin.

Arvojen sanoittamisen jälkeen tarkastelua kannattaa vielä syventää. Jos edellä oleva esimerkki on kohdallasi totta, millä muilla tavoin perheen turvaa voi saavuttaa tai lisätä? Voiko tympeäntuntuista työtä vähentää, jos talouden säätää pienemmälle ja pienemmät tulot riittävät? Ja ehkä voi löytää rinnalle jotain, joka tuo uudenlaista työtä, joko nykyisessä tai jossakin toisessa tehtävässä. Tai ehkä työ tuntuukin ihan kivalta, kun sen tekemiselle on olemassa tärkeä syy.

Arvojen sanoittamista

🗝️ Lähde liikkeelle arvojen sanoittamisesta. Miten toteutat arvojasi sillä ajalla, joka sinulla on käytettävissä? Teetkö vuorokaudessasi jotain sellaista, joka ei olekaan arvojesi mukaista tai toteuttaa niitä huonosti?

Omien, todellisten arvojen jäljille pääsee hyvin, kun tarkastelee mihin käyttää aikansa, energiansa ja rahansa.

Arjen tuunaamista vähän kerrallaan

Vaikka löytäisitkin jonkin kohdan arjessasi, jota kannattaa ajatella uusiksi, ei kaikkea tarvitse heittää ympäri kerralla. Mikä olisi sellainen pieni muutos, joka veisi ajankäyttöäsi toimivampaan, enemmän arvojasi toteuttavaan suuntaan?

Joskus riittää, että alkaa kiinnittää huomiotaan uudella tavalla. Ehkä löysit jonkin tekemisen tai tekemättä jättämisen taustalle arvon, jota valintasi toteuttaa loistavasti.

Ensi kertaan!

Henna

Share