Kohti tasapainoista työtä

20.08.2025

#39 Ajattelun avaimia: Työ on iso osa elämää. Välillä sitä on liikaa ja välillä liian vähän. Välillä se on intohimoista ja välillä puurtamista. Millaisin ajatuksin siitä tekisi tasapainoista ja toimivaa? 

Mistä löytyisi tasapainoinen, sujuva ja innostava työ?

Sellaista työtä etsimme uutena työpaikkana työmarkkinoilta, yrittäjän projektina asiakkaiden toimeksiannoista tai nykyisen työn uumenista louhimalla. Ja voihan tuo olla sinulla jo todellisuuttakin. Ainakin suurimmaksi osaksi tai silloin tällöin.

Työ tarvitsee tarkoituksen. Sellaisen, että tekemäsi työ on tavalla tai toisella jollekin tai jollekulle hyödyksi. Tarkoituksesta voi johtaa tavoitteita. Niiden lisäksi tarvitaan toimivia käytäntöjä ja sopiva määrä iloa ja innostusta, jotta järkeväkään työ ei ala maistua puulta.

Mihin tehtäviin haluaisit sijaisen?

Yksi keino tavoitella tasapainoisen, sujuvan ja innostavan työn olemusta on pohtia, mitkä nykyisistä tehtävistäsi antaisit mieluiten jonkun muun tehtäväksi? Tässä leikissä ei yhtään tarvitse miettiä kenelle ne käytännössä menisivät. Mihin hommiin silloin ottaisit sijaisen?

Työarjen rutiineja tekemään? Silloin lienee hyvä tarkastella, onko rutiinien joukossa sellaisia, jotka kannattaisi järjestää toimivammalla tavalla.

Jos mieluiten antaisit pois työn suunnittelun tai ajattelun, onko tarpeen levätä, jotta aivoille jää energiaa. Tai ehkä pitää järjestää työn aikatauluja niin, että ajattelulle jää aikaa?

Jos sijainen saisi mieluusti hoitaa viestintäpuuhat, ehkä kannattaa järjestää lisää osaamista esiintymiseen tai tilaa ja aikaa vuorovaikutukseen.

Missä tehtävissä osaamisesi ja intosi pääsee lentoon?

Vastuu omasta työstä

On ihan ok ajatella, että olisi mieluummin lomalla kuin töissä. Tai jos vaikka voittaisi lotossa tarpeeksi... Jos töissä harmittaa taajaan, ei kannata unohtaa, että olet itse työsuhteesi toinen osapuoli.

Vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat. Ehkä työnantajan määrittelemät tavoitteet eivät ole sinulle kovin merkityksellisiä tai ehkä tiimin toimintatavat voisivat toimia paremmin. Ainakin asiantuntijatehtävissä on silti usein mahdollista tuunata omaa työtä tai ainakin nostaa muutostoiveita yhteiseen keskusteluun.

Kun tuunaa omia työtapojaan toimivammiksi, ne huomataan myös ympäristössä. Yhteistä kulttuuria muovatessa on toki hyvä perustella valintojaan ja antautua keskusteluun, jotta ei sorru muita ärsyttävään sooloiluun. Mutta miksi itsestään ei voisi aloittaa? Millaiset ajatukset tekevät sinun työstäsi tasapainoista ja toimivaa? Pidä niistä kiinni.


Terveisin

Henna